Prostavit on tieteellisesti kehitetty asiantuntijoiden avulla hoitamaan ja suojaamaan eturauhasta. Valmisteen vaikutus perustuu perinteiseen rohdoslääketieteeseen ja länsimaisiin tieteellisiin tutkimuksiin.
Prostavit sisältää Pygeum-uutetta, maissintähkän hapsun -uutetta, tomaatinkuoriuutetta (sis. lykopeenia), nokkosenjuuriuutetta, sinkkiä ja seleeniä. Tutkimusten mukaan näillä aineilla on vaikutus eturauhaseen. Varsinkin sinkki ja lykopeeni ehkäisevät vanhenemiseen liittyviä muutoksia ja suojaa eturauhasta suurenemiselta.
Pygeum (Pygeum africanum, Prunus africana)
Keski- ja Etelä-Afrikassa sekä Madagaskarilla kasvavan ikivihreän puun kuori on ollut tunnettu virtsatievaivojen hoidossa jo vuosisatoja. Pygeumin ainutlaatuinen vaikutus perustuu sen kykyyn estää 5alfa-reduktaasin syntyä. Tällöin testosteroni ei muutu eturauhasen kasvua lisääväksi dihydrotestosteroniksi (DHT). Sitä käytetään myös apuna prostatan hoidossa ja Ranskassa sitä määrätään 81%:ssa tällaisia tapauksia (Encyclopedia of Medicinal Plants). Vuonna 1999 julkaistussa tutkimuksessa (Urology) todettiin, että 174 eturauhasen liikakasvusta kärsivästä potilaasta oireet vähenivät 46%:lla.
Maissi (Zea mays, Cornsilk)
Maissia on käytetty monin tavoin myös lääkkeellisesti. Käytetyin osa on maissintähkän hapsu, joka on tehokas virtsaneritystä edistävä aine lähes kaikissa, etenkin eturauhasen aiheuttamissa virtsaamisongelmissa.
Nokkonen (Urtica dioica, Nettle)
Nokkosta on käytetty arvokkaana lääkeaineena pitkään. Nokkosjuuren kuivauutetta käytetään laajalti eturauhasen hoidossa. Uute toimii tehokkaasti yhdessä pygeumin kanssa, jolloin aineet vahvistavat toistensa vaikutuksia.
Sinkki (Zn)
Sinkin on todettu olevan tärkein prostatan terveyteen vaikuttavista mineraaleista. Miesten sinkin tarve on erittäin suuri ja eturauhanen sisältää prosentuaalisesti eniten sinkkiä elimistössä. Sinkin puute yhdistetäänkin kaikkiin eturauhasen sairauksiin. Sinkki estää osaltaan 5alfa-reduktaasia ja se on avainmineraali prostatan liikakasvun ehkäisemisessä.
Seleeni (Se)
Seleeni on tärkeä hivenaine, joka ehkäisee solujen vanhenemista. Tutkimusten mukaan miehillä, jotka lisäsivät päivittäistä seleenin saantiaan, todettiin jopa 60% vähemmän kliinisesti merkittäviä eturauhasen ongelmia. Seleeni onkin tärkein eturauhasen pahanlaatuisten muutosten estäjä.
Lykopeeni (Lycopine)
Tomaatista saatava lykopeeni toimii erittäin vahvana antioksidanttina ja näin estää solujen DNA:n hapettumista. Tutkimusten mukaan säännöllisesti lykopeenia saavilla miehillä on 45% pienempi riski sairastua eturauhasen pahanlaatuisiin muutoksiin (Journal of The National Cancer Institute, 1995).
Prostavit hoitaa, ravitsee ja suojaa eturauhasta. Se ei vaikuta haitallisesti miehiseen suorituskykyyn.
Annostus:
1 tabl. 2 kertaa päivässä runsaan veden kera. Vaikutuksen huomaa 2-3 kuukaudessa. Eturauhasen hyvinvoinnin ylläpitämiseksi suositellaan säännöllistä käyttöä, jotta vaivat eivät uusiudu.
© Luontaistuote Kuntoravinto